Uutiset KP Kesäpäivät Epe's Openin merkeissä
KP Kesäpäivät Epe's Openin merkeissä PDF Tulosta Sähköposti
28.08.2017 08:26

Kesäpäivät vietettiin 26.8.2017 kisailemalla Epe's Openin mestaruudesta. Kisapaikaksi oli kaavailtu Väinölänniemi mutta runsaan sateen vuoksi siirryimme sisätiloihin eli Rajalan väestösuojan golf-harjoitus radalle.

KesäpäivätKesäpäivät 

Kisailijoita saatiin kasaan 11, joilla kaikilla oli mestaruus mielessä.
Lajeiksi tänä vuonna valikoitui Keihään heitto, Pituushyppy, Lusikkakävely, Tarkkuusheitto ja Aikajuoksu. Jokainen laji suoritettiin hieman soveltaen. Päätarkoitus oli pitää hauskaa porukalla, jossa onnistuttiin täydellisesti sekä kisassa että jälkipeleissä.

Kilpailun voitti Aatu Junttila, josta pisteen päässä toiseksi Tommi Paavilainen ja kolmanneksi kiri Juuso Korhonen häviten Tommille 8 pistettä.

Kisahiet pestiin Puijonkadun Saunalla ja mahat täytettiin Ravintola Isä Camillon herkuilla.

 

Kesäpäivillä julkistettiin myös yksi seuran korkein kunnianosoitus kun Seppo "Epe" Miettiselle myönnettiin seuran kunniajäsenyys. Epe on yksi seuran vanhimmista jäsenistä, joka toimii edelleen seuran toiminnassa mukana. Epe on toiminut aikoinaan seuran puheenjohtajanakin taistellen vuonna 1992 mm. seuralle harjoituspaikan eli Rajalan väestösuojan "KP:n pesän". Eikä ole montaakaan KP:n kisaa missä ei Epen kisa kuulutuksia ole kuulunut.

Onnittelut siis Epe!

 

Kilpailun tulokset:
1. Aatu Junttila
2. Tommi Paavilainen
3. Juuso Korhonen
4. Seppo Miettinen
5. Hannu Saarelainen
6. Johanna Kankus ja Tuomas Lukkari
8. Pasi Asikainen
9. Mervi Rantamäki
10. Petri Kokkonen
11. Jukka Keinänen

 

 

Kilpailun palkinnoista vastasivat Kunnonpaikka, TikkiMiettinen ja Kylpylähotelli Rauhalahti.
Menossa mukana myös Konttinen Oy, Puijonkadun Sauna ja Ravintola Isä Camillo.

 

.

Viimeksi päivitetty 10.09.2017 19:45